Aasialaisen elokuvan kurssin osa 2 (etäosuus)

Ks. Koko kurssin info

Kurssin tavoite on kehittää osallistujien elokuvanlukutaitoa ja lisätä tietämystä aasialaisista elokuvista sekä luoda silmäyksiä saatavilla olevien esimerkkiteosten avulla Aasian maiden elokuvahistoriaan ja nykypäivän elokuvakulttuuriin. Samalla opitaan havainnoimaan elokuvaa ja keskustelemaan siitä sekä ymmärtämään elokuvan universaalia ja toisaalta kulttuurisidonnaista kieltä. Lisäksi päättötyössä voi harjoitella elokuvakritiikin kirjoittamista ja saada sen julkaistua Kino Tavastin blogissa. 

Työskentelytavat: 

Kurssilaisten toivotaan katsovan kurssin aikana omalla ajallaan yksityisesti 2 - 3 aasialaista elokuvaa kurssiohjelmasta ja itse valiten. Kurssi päättyy yhteiseen elokuvaelämykseen Bio Rexissä. Elokuva on joko kiinalainen Suomessa marraskuussa ensi-iltaan tuleva Better Days (2019) tai vaihtoehtoisesti joku muu. Elokuvalipun hinta kuuluu kurssimaksuun. 

Kurssin aikana osallistujat pääsevät vaihtamaan kokemuksia katsomistaan elokuvista ja saavat asiantuntijoiden opastuksella paremman tarttumapinnan näkemäänsä. 

Lauantaisin klo 13 -17

OSA 2: ETÄOPETUS

23.10. (4 h) 

Elokuvatuotanto Aasian maissa - katsaus historiaan ja nykypäivään 

Elokuvatutkija, Helsinki Cine Aasia -festivaalin taiteellinen johtaja Eija Niskanen

La 30.10. (4 h) 

Aasialaisten elokuvien teemoja ja tyylejä 

Elokuvatutkija, Helsinki Cine Aasia -festivaalin taiteellinen johtaja Eija Niskanen

Kurssin ennakkotehtävät

Katso kotona yksi seuraavista elokuvista ja kirjoita lista asioista, joihin kiinnitit huomiota katsoessasi. Lista voi kertoa myös siitä, mitä elokuvasta jäi mieleen katsomisen jälkeen. Jos kaikki mainitut elokuvat ovat sinulle entuudestaan tuttuja, voit valita myös jonkun muun elokuvan. 

Ennakkotehtävä 3 (palautus 21.10.) - Niskanen 

Wong Kar Wai, Chuncking Express (1994, K12)

Bong Hoon Joo, Parasite (2019, K16)

Bong Hoon Joo, Memories of Murder (2003, K16)

Hirokazu Kore-eda, Shoplifters - perhesalaisuuksia (2018)

Hirokazu Kore-eda, Isänsä poika (2013)

Hirokazu Kore-eda, Siskokset (2015)

Päätöstehtävä 4:

Palautus: 28.10.- 4.11. Kurssilainen saa työstään palautteen sähköpostiin 10.11. mennessä. 

Kirjoita yhdestä vapaavalintaisesta aasialaisesta elokuvasta kritiikki. Kritiikin kirjoittamiseen saat ohjeet. Vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa esseen kurssilla oppimasi pohjalta sinua kiinnostavasta aiheesta tai teemasta. Saat yhdeltä ohjaajalta kirjallisen palautteen tuotoksestasi. Tekstejä voidaan julkaista Kino Tavastin blogissa. 

Lopputapaaminen 17.11. klo 17.30 -20.15.

Keskustelu kirjoitetuista ja julkaistuista kritiikeistä ja elokuvanäytös, joka ilmoitetaan myöhemmin. 

......

Elokuvia voi katsoa suoratoistokanavilta, Yle Areenasta, tallenteina ja elokuvateatterissa. Tallenteita voi ostaa huuto.net -sivulta, tallennekaupoista ja lainata kirjastoista. Lisäohjeet annetaan. 

Kurssi on yleissivistävä. Kurssista saa todistuksen. Kurssin hinta on 40 €. Jäsenet 35 € erikseen jaettavalla koodilla. Kurssi järjestetään yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa.

40,00 €

Myynti on päättynyt.